Muistan esittäneen tämän kysymyksen itselleni ensimmäisen kerran vasta 2000-luvun alussa. Käytössä oli silloin pari filmikameraa, pokkari ja järjestelmäkamera, sekä ensimmäisen ja toisen polven digikamerat jotka avasivat huikeat näkymät kuvauksen ja erityisesti kuvan muokkauksen helppoudesta ja mahdollisuuksista. Digijärkkäri oli myös haaveissa ja olin varma että se on seuraava luonnollinen askel digikuvauksen ihmeellisessä maailmassa.
Olin kuvannut 70-luvulta 80-luvulle Canonin järkkärillä ja Kodak Instamatic 25 -mallisella kameralla joka oli pieni, muovinen, väritykseltään monen harmaan sävyn lopputulos ja lisävarusteena siihen oli saatavana salamakuutio jolla sai otettua 4 salamalla valaistua kuvaa. Filminä toimi kasetissa oleva 126-sarjan kinofilmi joka tuotti pieniä neliskulmaisia kuvia jotka olivat usein sekä rakeisia että epätarkkoja. Ehkä syynä siihen oli alkeellinen kamera ja halpa filmi tai sitten pienen kuvaajan liian nopeat liikkeet ja malttamattomuus pysyä paikalla edes laukaisuhetken verran.
8-vuotiaana otettu kuva Sri Lankalta. Vino horisontti oli usein käytössä.
Samalta matkalta otettu kuva paikallisessa korupajassa.
Muistan miten jännää oli kääntää kameraa ja saada aikaiseksi dramaattisia kuvakulmia. Tässä Rellu 5 on joutunut jyrkkään alamäkeen.
Las Palmasin karnevaaleilla, ja vuosiluku näkyy kyltissä.
Hyvin ruskea ulkoilmakahvila.
Sano Juusto!
1980-luvun loppupuolella Tekniikan Maailma esitteli lukijoille eri ammattikunnan edustajia jotka tarvitsivat farmariautoa työssään ja yksi niistä oli valokuvaaja jolla oli tarvetta isolle tavaratilalle kuvauskaluston ja salamavalojen kuljettamiseen ympäri maata. Ajatus valokuvaajan ammatista tuntui silloin eksoottiselta ja jossain määrin kiehtovalta mutta en pystynyt yhdistämään omaa kuvausharrastusta ja työntekoa mitenkään mielessäni.
Paluu 2000-luvun puoliväliin ja kädessä oli digirjärkkäri, koulutustodistus, ja ensimmäiset julkaistut kuvat. Minusta oli tullut valokuvaaja. Matka oli siis pitkä, joka kulki eri vuosikymmenten läpi kohti väistämätöntä.
